hennaelina

Viimeisiä normaaleja kouluviikkoja viedään. Huh huijaa. Vaikka sekaan on mahtunut paljon kaikkea kivaa, kuten siskon vierailu ja erinäisiä iltarientoja ja suloinen koiranpentu, alkaa kokonaisfiilis olla aika ryytynyt. Tällä viikolla on ja tulee olemaan kolme koetta ja kaksi esitelmän pitoa survottuna neljään päivään. Tänään oli viimeinen fysiologian välitentti, huomenna viimeinen viron testi ja maanantaina viimeinen mikrobilsan välikoe. Eilisestä kymmenen tunnin koulupäivästä KUUSI TUNTIA oli esitelmien pitoa. Iltapäivän neloistunnilla aika tuntui oikeasti pysähtyvän. Ens viikon torstaina napsahtaa sitten jo viron loppukoe eli eksami ja sitten alkaakin se viimeinen puristus, joka kestää kesäkuun puoleenväliin asti. Päälle kaikki työjutut. Jaksaa jaksaa!!

Lukuintoa eivät ainakaan fysiologiassa ole suuremmin nostaneet epäselvät materiaalit ja kertauskysymykset, joihin ei löydy vastausta kuin yhdestä, 1200-sivuisesta fysiologian opuksesta. Eilisilta meni tankantessa hermoston toimintaa kolmesta eri oppikirjasta, muistiinpanoista, viime vuoden anatomian ja histologian materiaaleista (kyllä söi naista kaivaa vanhoja matskuja esille) ja vielä vähän kertailua Galenoksesta. Aamuyön tunteita motivaatiomekanismeja opetellessa motivaatio ei varsinaisesti ollut huipussaan. Mutta sekin paska on nyt tehtynä. Jes.




Fysiologian proffan luennot = epäselvien luentoslaidien kauhugalleria. Mie tekisin ite paremman kännissä väärällä kädellä. Jestas.

Viime vuoden merkinnöissä kirjoitin koko ajan koulusta. Nyt tuntuu, että oikein yritän vältellä aihetta. Riittää, että se vie leijonanosan miun valveillaoloajasta, en halua ajatella opiskelua koko aikaa vaan haluaisin kirjoittaa kaikesta muusta. Sääli, että sitä muuta on usein tarjolla niin vähän (siis jos töitä ei lasketa).

Mutta nyt repäisen ja lähden ilta-aurinkoon kevään ensimmäiselle lenkille! Saapa nähdä miten rapakunnossa sitä talven jäljiltä onkaan... Tartossa on kevät kauneimmillaan ja siitä pitää nauttia, oli kokeita tai ei. :)

Onpahan taas aikaa vierähtänyt viime päivityksestä! Oon keräillyt nyt keväällä kuvia ja mietteitä jutuista, joista ehdottomasti pitää kirjoittaa blogiin, mutta en oo sitten ikinä saanut aikaiseksi/ehtinyt kirjoittamaan. Mutta nyt yritän pientä ryhtiliikettä ja täydennän kevään kohokohdat tänne toukokuun aikana. Jos ehdin. :)

Tallinna on ollut miulle lähinnä Tarton ja Helsingin väliin jäävä kauttakulkupiste, jossa matkustamismuoto vaihtuu bussista laivaan. Oon viimeksi viettänyt päivän Tallinnassa marraskuussa 2009 kun käytiin pyörähtämässä siellä kavereitten kanssa.

Yhden yön Tallinnan reissu Henkan ja Eepun kanssa olikin siis tervetullut muistutus siitä, että Suomenlahden etelärannallakin on aika kiva kaupunki, johon tutustumiseen kannattaa jatkossa panostaa. Ja että Tallinna on muutakin kuin vanha kaupunki, joka on täynnä suomalaisia turisteja! Oli huvittavaa miten ravintoloissa tarjoilijoiden pasmat tuntuivat menevän sekaisin kun suomea keskenään puhuva seurue tilasi ruuat sujuvalla virolla. :)

Tällä reissulla parasta Tallinnassa oli kuitenkin ehdottomasti Jazzkaar -festarit, ja perjantai-illan pääesiintyjä The Brand New Heavies. IHAN MIELETÖN KEIKKA!! Tanssittiin eturivissä koko kaksi tuntia kuin pienet puput. :D Mahtavaa jammailu/bilemusiikkia ja oli niin hienoa nähdä bändi ihan vierestä. Loistavan musiikin lisäksi oli kivaa seurata miten hauskaa niillä oli lavalla. Vaikka ne on vetäneet suurinta osaa noista biiseistä jo varmaan kakskymmentä vuotta, keikassa ei ollut rutinoitumisen makua. Olin ihan hiestä märkä keikan jälkeen, onneks oli vaihtovaatteet farkkuja myöten mukana!

Yö vietettiin halvimmassa hostellissa joka löydettiin (just vanhan kaupungin eteläpuolella) ja paikka oli yllättävän kiva ja siisti. Ainoa pitkä miinus oli huonekavereiksi sattuneet 8 brittijätkää jotka tulivat nukkumaan viiden aikaan aamuyöllä ja möykkäsivät ainakin tunnin ennen sammumista (meidän enemmän ja vähemmän kohteliaista, please be quiet, be quiet, SHUT UP! -kehotuksista huolimatta). Voi elämä... Mutta jos yösija maksaa kympin niin ei siinä voi ihmeitä vaatia.

Lauantaiaamu korvasi kuitenkin kaikki yön puutteet, aurinko paistoi ihanasti ja kaupunki näytti kauniilta. Pienen hortoilun jälkeen löytyneestä ruokakaupasta hankitun aamiaisen ja take-away kahvien kanssa oli mahtavaa kiivetä Toompean päälle piknille ja katsella alla aukeavaa Vapauden aukiota ja ihanasti kukkivia tulppaaneja. Oli niin lämmin ettei tarvinnut takkia ja tuulenvire kuivatti suihkun jäljiltä märän tukan. Se piknik oli sellainen pieni täydellinen hetki elämässä, ei mihinkään kiire ja ihanan rauhottunut olo. Bliss.

Bussimatka takaisin Tarttoon sujui keneltä mukavasti keneltä ei... Henkan vieressä istui ihan kamala umpikännissä ollut virolaismies joka kaatoi lonkerot sen syliin. JA sen jälkeen suihkutti jotain partavettä sen päälle ettei sen paita haisisi pahalle... Uaah! Oli aikamoinen dunkkis. Tarttoon kuitenkin selvittiin viiden aikaan iltapäivällä ja ilta menikin sitten nukkuessa.

Tallinna vaikuttaa kyllä tämän reissun jälkeen aika houkuttelevalta kohteelta johon olisi kiva lähteä vaikka viikonlopuksi. Pitäisi vain ottaa selvää mitä kaikkea nähtävää on vanhan kaupungin ulkopuolella ja lähteä vaikka seikkailemaan vähän lähiöihin. Nykyisin pärjää jo kielen kanssa niin hyvin, että "tutkimusmatkailu" olisi suht helppoa. :)

Sain viikonloppuna kolmannet villasukat tehtyä! Jee, vähänks oon hyvä! :) Hienot tuli vaikka ite sanonkin.



Villasukkien lisäksi seuraa ovat viikonloppuna pitäneet kipeä kurkku ja biokemian muistiinpanot. Kurkkuun koskee vieläkin (jo viidettä päivää! Mitä ihmeen superflunssaa se on kehittämässä??) mutta biokemman koe on onneks jo ohi. Sitruunahappokierrot ja muut kaverit tuli opeteltua ulkoa, jälleen kerran. Muistan kun Jyväskylässä tuuletin vuonna 2005 kun sain biokemman cumun tehtyä, että ei koskaan enää tartte moista jauhaa... Never say never.

Kun ruikutin kurkkukipuani kavereille Jukka tarjoutui kurkkaamaan kurkkuun. Diagnoosina punoitusta mutta ei onneksi katteita. Ei varmaankaan siis mitään angiinaa kuitenkaan, onpahan vaan turkasen kipeenä. Lisähuomiona oli ”Tuo siun vihree kieli on kyllä vähän jännä.” Huvittavaa on että väritys oli peräisin kaksista erilaisista kurkkukarkeista, joista toiset olivat keltaisia ja toiset sinisiä. Punaisista ja sinisistä karkeista saisi varmaan tyylikkään liilan kombinaation. :)

Kurkkukivun ja biokemman lisäksi viikonloppuun mahtui myös leffailta, elokuvana Kubrickin Avaruusseikkailu 2001. Oli kyllä aikamoisen hämmentävä kokemus, en tajunnut viimeisestä puolesta tunnista yhtään mitään. Mutta lavastus ja kuvaus oli kyllä ihan käsittämättömän hienosti toteutettu! 60-luvulla kun ei paljon tietokoneita tehosteiden tekemisessä käytetty. Voi ainakin tämän jälkeen sanoa nähneensä kyseisen klassikon vakkei siitä mitään tajunnutkaan. :)

Elämä Tartossa on solahtanut takaisin tuttuihin opiskelu-uomiinsa. Kokeita, esitelmiä, viron kryptisiä tehtäviä ja sanaston jauhamista. Keväästä tulee selvästi rankempi kuin viime syksystä, kokeita tuntuu olevan reippaasti enemmän ja eksamien läheneminen saa opettajissa aikaan ihan uusia kierroksia. Kevään pieninä kursseina on tällä kertaa tosi kivoja aineita: terveyden edistämisen ja lääketieteellisen sosiologian kurssi ja perhelääkäri-kurssi. Perhelääkäri (viroksi perearst) vastaa Suomen terveyskeskuslääkäriä, mutta eroaa siinä suhteessa että kaikkien pitää rekisteröityä yhdelle tietylle lääkärille jonka kanssa asiansa jatkossa hoitaa. Kurssilla päästään ensi kuussa muutamaksi tunniksi perhelääkärin vastaanotolle ja parina viime viikkona on harjoiteltu ihan perusterveystarkastuksen toimenpiteitä, kuten verenpaineen mittaamista (pulssin löytäminen käsivarresta voi olla yllättävän hankalaa!), tehty sokeri- ja kolesterolipikatestejä, kateltu toistemme korvia ja mitattu keuhkofunktioita. Tosi kivaa kun pääsee oikeasti tekemään jotain käytännöllistä. Aika lailla käsityöpainotteiseen ammattiinhan tässä ollaan lopulta valmistumassa (vaikka sen helposti välillä unohtaa tentteihin päntätessä).

Opiskelun vastapainoksi oon tehnyt myös pikkusen töitä viime aikoina. Maaliskuun puolessa välissä on tulossa kauan odotettu Saariselän kongressi (lentoliput tuli jo!) ja tänä perjantaina olisi tarkoitus mennä Helsinkiin töihin tekemään posteri (eli esittely omasta tutkimuksesta) kuntoon. Kongressin ohjelma on ihan superkiinnostava ja on ihan mahtavaa päästä Lappiin, joten maltan tuskin odottaa. Apurahahakemuksetkin on tälle keväälle saatu purkkiin, joten nyt vaan odottelemaan tippuisiko jostain jotain ropoja… Olisi kivaa saada kesälläkin vähän rahaa.

Niin kiva kuin pieni breikki opiskelusta olikin, taitaa olla aika palata takaisin viron tehtävien pariin. Sydämen toiminta ja sairaudet, here I come.

Eipä mennyt tänä vuonna talviloma hukkaan - opin nimittäin miten sukka neulotaan! Täytyy todeta että oon vieläkin aivan häkeltynyt siitä miten helppoa kantapään teko on (varsinkin silloin kun joku on neuvomassa koko ajan vieressä ja selittämässä mikä idea milläkin työvaiheella on). Kiitokset siskolle asiantuntevasta opastuksesta. :)



Ensimmäinen itsetehty sukkapari! Huomaa hieno kiertyvä joustinkuvio joka jatkuu sukan päällä kärkeen asti. :)

Innostuksissani tekaisin sitten toisenkin parin sukkia ihan vain vahvistaakseni uusia, juuri opittuja taitoja. Raitalankaa oli alle kerä joten sukista tuli hyvin lyhytvartiset. En jaksanut myöskään tehdä kummempia kuvioita, raidoissa on tarpeeksi ilmettä itsekseenkin.



Tällä hetkellä on sitten menossa kolmas pari vaaleansinisestä langasta. :D Eka sukka on kantapäässä menossa. Kuvia todennäköisesti seuraa myöhemmin.

Tiina oli tehnyt meille siskoille ja äitille ihan valtavan hienot polvisukat. Tälläisiin luomuksiin mie en varmasti yllä vielä vuosiin. Erityispisteet allekirjoittaneen paksuja jalkoja ajatellen tehdyille pohjelevennyksille. Kuva jouluaatolta:



Katrin valmistumista juhlittiin ja Katria lahjottiin tammikuussa hienolla käännöskukka-t-paidalla. On se semmonen kukkanen koko tyttö. <3 (paidan idea oli Tiinan, suunnittelusta mie otan osan kunniasta ja toteutuksessa oli apuna pieni painoliike Eerikinkadulta).




Viimeinen mutta ei suinkaan vähäisin räpellys tapahtui tutusmalla sokerimassan ja päällysteen taikomiseen ukin ja mummon 60-vuotishääpäiväkakkuun. Tyypit on olleet 60 vuotta naimisissa. Ihan mieletöntä. Mummon toinen nimi ja lempikukka on orvokki, joten yritin jäljitellä jotain sen tapaista myös koristeeksi. Ensikokeiluksi tulos oli vallan onnistunut ja kakkukin hyvää. :)




Nyt on sitten lomat vietetty ja paluu arkeen iski tänä aamuna biokemian praksin muodossa. Huomenna koulua onkin jo sitten 10 tuntia, huh huijaa. Tartossa on kyllä tosi kaunista, mutta samalla ihan helkkarin kylmää. Aamulla -22 ainakin herättää, jos ei muuta. Ja onneksi miulla on nyt käytössä Irlannista ostettu paksu villapaita ja Tverin torilta hommattu ylipaksu villapipo, Marinan äidin neulomasta kaulaliinasta puhumattakaan. Kaupunki myös tuoksuu vienosti savulle (puulla ja turpeella lämmitetään täällä vielä tosi paljon) ja saa miut kaipaamaan partioleirille. Ehkäpä ensi kesänä? Sitä ennen on vielä melkoiset määrät fysiologiaa, mikrobilsaa ja biokemmaa opeteltavana. Mutta nyt syömään kavereitten kanssa. Hupi ennen työtä aina kun deadline ei ole seuraavana päivänä. :P

Hyvä olo töissä. Viime kerrasta on niin pitkä aika, että ei meinaa muistaa että tällaista onkaan. Note to self: tee jatkossa töitä vain levänneenä!! Nuku viikko ennen kuin edes harkitset töihin menoa lukukauden jälkeen. Käytännössä tämän tarkoittaa siis kahta viikkoa lomaa, koska eka viikko menee vaan räpeltäessä ja ylikierroksilla (sinänsä hyvä moodi esim. jouluvalmistelun aikana). Onneksi välipäivinä ehti pitää kunnon lörväysjakson. Kun nukkuu vuorokaudesta jonkun 15-16 tuntia niin pikkuhiljaa akut ehtii latautua. Ihan uskomatonta kun ajatus oikeasti juoksee. En muista näin hyvää fiilistä edes viime kesältä. Mahtavaa. :)

Paitsi että oma pää toimii, töissä on muutenkin mennyt mukavasti. Näin pomoa pitkästä aikaa ja sain taas vähän boostausta oman ykkösjutun diskua varten. Oon ollut aivan jumissa sen kanssa, olo on ollut kertakaikkisen jumittava ja tyhmä kun kirjoitus ei vaan suju. Niinpä oli oikein lohduttavaa kuulla, että diskun kirjottaminen on muillekin tosi hankalaa (varsinkin kun aihe on tosi kliininen ja miulla edes kliinisen opiskeluvaiheen alkuun on vielä vuosi aikaa, kuten pomo muistutti) ja että oon kuitenkin muiden mitta-asteikoilla saanut syksyllä aikaan jotain (omasta mielestäni oon lähinnä polkenut paikallaan). Lisäksi ensi kesäksi taitaa nyt olla vähän palkkarahaa tiedossa, joten apurahoista ei keväällä tartte stressata ihan hulluna.

Tää työviikko on ollut jännä myös sen takia, että aloitin uuden projektin THL:ssä ihan uusien ihmisten kanssa ja uudessa työpisteessä. Sain kyllä varmaan jonkinasteisen trauman gradunteosta, koska oon vieläkin tosi arka jos miun pitää tehdä analyyseja uusien ihmisten kanssa. Gradua tehdessä olin koko analyysi-vaiheen aivan pihalla ja –mikä pahempaa – koko ajan muiden tiellä kun kyselin niiltä tyhmiä. Siellä jatko-opiskelijat, joiden ois pitänyt ohjata ja neuvoa eivät edes sanoneet huomenta kun tulin huoneeseen. Suhteellisen rankka syksy sekin… Mutta jos jotain siitä oppi niin ainakin sen, että ite yritän perehdyttää kaikki uudet ihmiset hyvin töihinsä (oon opettanut jo ainakin viis tyyppiä meidän ryhmän tavoille ja suunnitellut niitten töitä. Jestas.) ja ennen kaikkea käyttäytyä hyvin ja ottaa kaikki huomioon. Asioita, joiden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä. Mutta nyt täällä THL:ssä miulla on tosi kiva perehdyttäjä, joka on varannut miun opastamiseen ja analyyseissä auttamiseen kaksi viikkoa omaa aikaansa! Wow… Ja tänäänkin oon yllätyksekseni huomannut että oon osannut tehdä tarvittavia analyysejä uudella datalla. Vitsi miten palkitsevaa. :) Huomenna katellaan alustavia tuloksia (jotka näyttää kyllä melkoisen kummallisilta, hmm…).

Noh, semmonen työpostaus tällä kertaa. Ketään ei varmaan kiinnosta, mutta tää on kyllä enemmän päiväkirja kuin mikään kunnon blogi. :) Kohta ratikalla kohti Eerikinkatua ja Tiinan kämppää. Yllättävän hyvin ollaan kyllä mahduttu olemaan jo viikko 19 neliön yksiössä… Petarilla nukkuminen on tosin vähän kulmikasta ja kämpässä kylmä, mutta kolme peittoa ja kahdet villasukat auttaa paljon.

Siis tältä syksyltä koulun suhteen. Eilen oli siis immunologian loppukoe. Eihän se nyt hyvin mennyt (parissa päivässä ei kuitata puolen vuoden laiskotteluja ja tekemättä jättämisiä), mutta kyllä se läpi menee. Täysin metsään menneistä tärpeistä, rillutellessa menneestä edellisestä viikonlopusta ja päälle painaneesta flunssasta huolimatta. Jos saan C:n oon tosi tyytyväinen! Ens viikolla pitäisi selvitä... Immunologiassa oon ekaa kertaa törmännyt yhtä vaikeeseen aiheeseen kuin kvantitatiivinen molekyyligenetiikka. Ihan sairaan vaikea aihepiiri! Hirveen spesifiä, kauheesti yksityiskohtia eikä mitään aikaisempaa pohjaa, jota voisi käyttää hyödykseen (paitsi tietysti labramenetelmät nyt tiesin kaikki etukäteen). Paljon vaikuttaa tietysti se, että kurssi oli huono; liikaa vaihtuvia luennoitsijoita, kurssin rakenne oli epälooginen ja vaadittu tiedon taso tosi korkea. Mutta nyt se on ohi! Mikä helpotus!!

Viisi koulupäivää ja viisi koetta jäljellä. Kaksi loppukoetta; lääketieteen teorian ja etiikan loppukoe huomenna (aloitan lukemisen heti kun oon kirjottanut tään blogipostauksen) ja biostatistiikan ja epidemiologian loppukoe ens keskiviikkona (menee perstuntumalta, en oo tehnyt sitä varten mitään). Sitten on vielä maanantaina biokemman koe hormoneista, mikrobilsan koe kaikista syksyn asioista tiistaina (monivalintaa, jee!) ja torstaina fysiologian koe, hormoneista sekin. Eli biokemma ja fysiologia on käytännössä sama setti mutta vähän eri vinkkelistä. Helppo nakki. Tai katotaan millä fiiliksillä oon ens torstaina. :D

Ja sit ens viikon perjantaina Suomeen, pari päivää töitä ja JOULULOMA! \O/

Sitä odotellessa... Ja nyt lukemaan. Toivottavasti huomiseen kokeeseen ei tuu kysymyksiä mielen ja tietoisuuden määrittämisen teorioista...

Rakas joulupukki,

Tänä vuonna toivon lahjaksi vain muutamaa juttua. Mitään turhaa (=listan ulkopuolista) ei tarvitse hommata. Jouluna parasta on nukkuminen, uusien kirjojen lukeminen, rentoutuminen, jouluvalmistelut (piparkakkutalon leipoja ilmoittautuu) ja tietysti ruoka. :) Lumiukkopiirrettyä unohtamatta. :)

Lahjatoiveet:

-Terry Pratchettin uusin kirja (Tiina tietää)
-helmalakana 120-senttiseen sänkyyn
-tavallinen lakana 120-senttiseen sänkyyn (jos kotona on joku vanha niin sekin käy oikein hyvin)
-sukkia (puolet vanhoista alkaa olla siinä kunnossa että ne pitäisi heittää pois)
-juhlapöydän konvehteja
-omega 3 kapseleita ja D-vitamiinia
-uusi matkalaukku! Semmonen isohko, muttei mikään ihan valtava. Tällä hetkellä matkalaukun pohjakangas on kulunut puhki ja vetovarsi ei toimi ja jumittaa aina yläasentoon. Rinkkakin on rikki, mutta sillä pärjää vielä. Olisi kuitenkin kiva että olisi yksi toimiva matkustusväline.
-treenikassi. Ei tarvii olla mikään hirveen laadukas tai kallis. Mutta semmonen, missä sais roudattua sulkapallokamat ettei niitä hikisiä kenkiä tms. tartteis kuljetella koulurepussa. Väritoiveina turkoosi tai pinkki tai vihree, muutkin käy. Jaanalla saattais olla tähän hyvä haisu...

Oon jo suunnitellut mitä kaikkea teen joululomalla! Haluaisin lukea Tarun Sormusten Herrasta pitkästä aikaa. Ja katsoa vihdoin True Bloodin neljännen tuotantokauden, joka on oottanut koko syksyn koneella, mutta johon ei ole vain löytynyt aikaa. Sitten oli vielä joku juttu mutta se ei ollut niin tärkee. Liiallla suunnitelmallisuudella ei oo ainakaan tätä lomaa pilattu. :D

Enää kolmisen viikkoa, kolme loppukoetta ja neljä pienempää. Jaksaa jaksaa.
Ja ensi viikonloppuna tulevat Tiina, Sanna-Orvokki ja Katri! JEE! :D

Loppuun vielä kuva toissaviikonloppuna tehdystä hienon hienosta (köh) joulukuusesta. Raukka meinaa jo romahtaa, koska itse tehty taikina, josta kuusi on tehty, on niin pehmeää... Minna luuli että kyseessä on "joulukasa", koska ei tunnistanut sitä miksikään muuksikaan. Thänks.

Sen takia varmaankin pidän tätä blogia. Ja sen takia minuu ärsyttää ihan suunnattomasti etten oo saanut kirjoitettua syksyn aikana. Ei oo vaan jotenkin olevinaan ehtinyt. Oikeastaan ehtiminen on väärä syy, aikaa olisi totta kai ollut, mutta sellaista keskittynyttä, analyyttista mielentilaa ei ole löytynyt. (pätee muuten tänä syksynä ihan kaikkeen, myös opiskeluun. Tuntuu etten ole ollut oikeasti tosissani sen kanssa koko syksynä. Tuloksissa tämä tosin ei ole näkynyt paljoa - vielä.)

Kirjoitin blogiin joskus ajat sitten (syyskuussa 2007!), että

"Ärsyttää kun on niin sairaan laiska kirjottamaan tänne mitään! Kehittelin teoriaa että blogin olemassaolo itse asiassa poistaa tarpeen kirjoittaa sinne. Pyörittelen kaikkia juttuja päässäni tyyliin "tästä ois hauska kirjottaa nyt blogiin", mutta jos en just sillon satu olemaan koneella, niin tekemättä jää. Kirjoittamiseen tarvittava asian analysointi kuitenkin tapahtuu, joten tavallaan pelkkä blogin olemassaolo lisää asioiden pohdintaa ja käsittelyä, mikä on sinänsä kovin hyödyllistä.
Johtopäätös: kaikkien pitäis perustaa blogi, koska "virtuaalikirjoittaminen" lisää ajatustoimintaa."

Tämä pitää kyllä edelleen paikkansa. Mutta yhä enenevissä määrin kirjoitan blogia tallentaakseni muistoja, yksittäisiä päiviä, hetkiä tai ajatuksia jotka muuten karkaisivat nopeasti ja saattaisivat tulla välähdyksenä mieleen vuosien päästä juuri nukkumaan käydessä. Vaikka yksittäiset tapahtumat tai ihmisten ilmeet saisikin ikuistettua kirjoittamattakin - jos kamera sattuisi aina olemaan sopivasti käden ulottuvilla (jotain, mitä tapahtuu vain muille ihmisille), omia tunnelmia, ajatuksia ja tunteita niihin tilanteisiin liittyen ei kuitenkaan saa säilytettyä. Ja siksi kirjoittaminen on kuitenkin niin kovin tärkeää.

Joten tässä välähdyksiä syksyltä 2011. Kuvittele että siulla on edessäsi sekalainen nippu valokuvia. :)

12. lokakuuta. Viron tunti, esitelmien pitämiskerta. Jäi taas vähän viime tippaan, tein esitelmän edellisenä iltana ja samana aamuna enkä ehtinyt puhua sitä kuin kerran läpi. Ääni, kädet ja jalat täristen luokan edessä, aiheena esmaabi ja elustamine (ensiapu ja elvytys). Jännitti ihan perkeleesti, yhdessä vaiheessa unohdin jopa sanan "elustamine", joka kuitenkin oli esitelmän aihe. Ei näin, ei todellakaan näin. Arvosana oli ihan hyvä, mutta itelle jäi tosi paska fiilis. "Noh, päris hästi läks" (=se meni ihan ok), kuului muiden arvio.

21. lokakuuta. PPB eli Preklinikka Puolivälissä Bileet! Meidän luokan tyttöjen järkkäämät kotibileet keräsivät hienon otoksen eri vuosikursseja juomaan, syömään, juttelemaan ja tekemään biostatistiikan kurssin tutkimusta. Nyyttäriperiaatteella tuodut syötävät sisälsivät mm. kuulemma perinteistä suomenruotsalaista naposteltavaa: retiisejä ja sinihomejuustoa. Kokonaisuuteen kuuluu ilmeisesti myös sinappi, mutta koska sitä ei löytynyt, testasimme ykkösluokan Sakarin kanssa loppuillasta kombinaatiota retiisi-sinihomejuusto-wasabi. Ruokayhdistelmä, johon pätee sama kuin glögimakkaroihin ja kinuskikastikkeeseen dipattuihin lihapulliin: helppo, mutta vaikeasti omaksuttava. Ei tarvetta testata toista kertaa.

21. lokakuuta, bileissä edelleen. Huomattiin Henrin kanssa istuvamme pöydän ääressä, johon kofeiinin vaikutusta verenpaineeseen tutkineet sankarit olivat jättäneet muistiinpanonsa ja tutkimustuloksensa. "Hei, sotketaan nää tulokset!" "Joo!!" Hysteeristä hihitystä; "pakko niiden on tajuta ettei kenenkään alapaine oo 288 tai pulssi 197." Myöhemmin kävi ilmi, että eivätpä olleet tajunneet... Onneksi sabotoijat kuitenkin paljastivat asian ennen tulosten esittämistä. :D Ja tuli muuten aika nörttifibat kun bileitten ohjelmanumero on se, että kymmenen ihmistä jännittää ja heittelee arvauksia kun yhdeltä mitataan verenpainetta.

Monen monituista iltaa syksyn aikana."Jaaha, nyt luenkin sitten seuraavaan kokeeseen kerrankin ajoissa - mutta katsotaanpa ensin sähköpostit." Ja tadaa, työposteissa on neljä uutta viestiä, "Henna, tarkista analyysit, piirrä kuvat vielä uudestaan, miksi miulla on eri luvut kuin siulla??". Huoh. Keitä kuppi tai neljä teetä, venyttele ja avaa SPSS. Havahdu puolen yön tienoilla siihen, että luento alkaa huomenna kasilta etkä ole edes printannut luentomatskuja. Kirjoita väsynyt ja rönsyilevä viesti siitä, mitä sait tehtyä, pyydä kommentteja ja lupaa palata asiaan uudestaan heti kun ehdit. Kaadu sänkyyn mutta nukahda vasta tunnin päästä koska käyt töitten miettimisestä niin ylikierroksilla. Herää väsyneenä, niskat jumissa ja pää tyhjänä taas seuraavaan koulupäivään.

16. marraskuuta. Biostatistiikan ja epidemiologian esitelmä. Koko syksyn kestänyt pakerrus yhden työjutun kanssa alkaa vihdoin olla ohi ja juttu on lähdössä lehteen muutaman viikon sisään. Sain onneksi vapautuksen biostatistiikan ja epidemiologian kurssista, mutta esitelmä piti silti pitää. Aihetta ei ollut vaikea valita... Ja ensimmäistä kertaa varmaan ikinä ei esitelmän pito jännittänyt yhtään. Ei ollut muistiinpanoja, ei tarvinnut oikeastaan edes katsoa taululle, pystyin vaan puhumaan. Ja sanat vaan virtasivat, pysyin asiassa ja loogisessa järjestyksessä. Tuli vahva tunne siitä, että tään mie oikeesti osaan, tämän asian mie ymmärrän, tässä olen hyvä. Välähdys siitä, että ehkä mie oikeesti joskus saan sen väitöskirjan kasaan, että mie oikeesti saatan hallita sen kaiken minkä parissa mie koko ajan pakerran ja tunnen niin usein olevani aivan alkumetreillä ja aivan pihalla. Voittajafiilis.

12. marraskuuta klo 15.30. Vuosijuhlat. Juhlat alkaa cocktail-tilaisuudella tunnin päästä ja kipitän pitkässä iltapuvussa ja korkkareissa rappusia kohti Valge Saalia, jossa pääjuhla pidetään. Sali on täynnä pöytiä, joille tarjoilijat levittävät pöytäliinoja ja kukka-asetelmia, kiillottavat haarukoita ja asettelevat tuoleja. Eeva testaa flyygeliä ja kohta koko vuosijuhlakuoromme onkin kasassa. Kenenkään ääni ei ole auki, korkkareilla on hankala seistä tukevasti ja vähän jännittääkin. Silti viime hetken harkat sujuvat aivan hyvin ja suklaasydän tinakuorineen saa aplodit myös itse juhlassa. Sormien napsuttelukin sujuu aika lailla tasatahtiin. :)

6. marraskuuta, vuosijuhlia edeltävä sunnuntai. Ja kenenköhän nerokas idea se taas oli tuunata vähän vuosijuhlapukua ennen juhlia?? Käänsin miehustan reunaan parin sentin kaistaleen vuorikangasta ja tein siitä myös uudet, vähän paksummat ja väljemmät olkaimet. Helppo homma, tai niinhän sitä luulisi. Aikaakaan ei mennyt kuin 7 tuntia...

12. marraskuuta. Vuosijuhlien cocktail-tilaisuus. Tunnen kuin puvun toinen olkain repeää, kun kumarrun vaihtamaan kenkiä narikassa. Voi vee... Onneksi, onneksi, onneksi hartioilla on myös musta ohut huivi, jonka alle tapahtuneen saa piiloon. Äkkiä vessaan, jossa tungen molemmat olkaimet puvun sisään. Seuraavan puoli tuntia puku tuntuu koko ajan siltä että se valahtaa päältä. Mikä juhlafiilis! Onneksi ihana kämppis tuo lankaa ja neulan pääjuhlaan. Kymmenen minuuttia vessassa pukua ommellen ja loppuilta on pelastettu.

13. marraskuuta. Vuosijuhlien jatkot. Omien juomien määrä on pysynyt varsin maltillisena, koska jatkojen jatkot ja niiden vetovastuu odottavat vielä. Toisilla ei moisia murheita ole ja jengi bilettää dj:n mukana kuin viimeistä päivää. Erityismaininta Erikille ja Markolle; siinä vaiheessa kun tanssikoreografiaan kuuluivat pukkihypyt ja kuperkeikat, meinasin oikeesti pissiä housuun.

13. marraskuuta. Vuosijuhlien jatkojen jatkot. Kello on puoli kahdeksan aamulla. Viimeiset, sitkeimmätkin juhlijat alkavat luovuttaa ja bileiden vastaavat + pari ihanaa avuliasta kaveria siivoavat saunoja ja uima-allasta. Altaan pohjalle uponnutta vaatekappaletta ei kukaan viitsinyt pelastaa ja saunoille jääneet useammat miesten kalsaritkin aiheuttivat hämmennystä. "Kuka on lähtenyt jatkamaan kommandona??" Loppujen juotavien ja muiden tavaroiden pois roudaaminen on operaatio sinänsä. Kuinka kivaa olikaan huomata että kantamastasi siiderikeissistä on valunut talvitakille desin verran päärynäsiideriä... Mikä ihana tuoksu. Not.

12. marraskuuta. Vuosijuhlien pääjuhla. Kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä ainejärjestömme lehti Caput Lignum jaetaan syksyisin aina vuosijuhlassa. Kirjoitin lehteen kolme juttua (ensimmäiset missään julkaistut tekstit vuosikausiin) ja selailen nyt lehteä nähdäkseni miltä ne näyttävät ihan painettuina. Reseptinurkkaa on näköjään karsittu, Tarton kulttuuritarjonnasta olevaa juttua myös hieman ja puuhasivu on jätetty ennalleen. Sääli, koska se oli ainoa, jossa oli kirjoitusvirhe... Ja miksi kaikki kirjoittamani jutut oli laitettu yhteen pötköön? Noh, ehkä muut eivät kiinnitä siihen huomiota.

25. syyskuuta. Veli Kujalan ja iXi- jazz kvartetin konsertti. Konserttisaliin on järjestetty pieniä pöytiä, joiden ympärillä on tuoleja. Esiintyjät eivät myöskään ole korkealla lavalla, vaan ihan muutaman metrin päässä, samalla tasolla. Salissa on kylmä ja jätin huivini narikkaan. Paha virhe! Lipun hintaan kuuluva valkoviinikään ei suuremmin lämmitä ja ennen väliaikaa tärisen kylmästä. Musiikki on omituisinta ja vaikeinta, mitä olen ikinä kuullut. Ei huonoa, ei suorastaan, mutta vaikeaa. Pitkiä repiviä nuotteja, täsmälleen samalla taajudella kuin tinnitus soivia pitkiä taustoja, joista ei oikein tiedä alkavatko ne pään sisältä vai sen ulkopuolelta. Toki myös suvantokohtia ja hienoja melodioita. Kaiken kaikkiaan hommasta jäi todella hämmentynyt fiilis. Mutta eihän taiteen tehtävä olekaan tarjota valmiita vastauksia.

Muutama perjantai ja sunnuntai loka-marraskuussa. Spordihoone. Ja eikun pelit käyntiin! Jukka totesi jossain kahvipöytäkeskustelussa, että olisi kiva pelata sulkapalloa, muttei oikein tiedä milloin ja missä. Päätettiin sitten ottaa asiasta selvää ja ollaankin käyty Jukan kanssa pelailemassa sen jälkeen muutaman kerran. Molemmat on sopivaa harrastelijatasoa ja siten oivaa vastusta toisilleen. Oon tähän mennessä voittanut kaikki pelit, mutta viime kerralla meni kyllä pirun tiukille; kolmanteen erään ja senkin voitin vain 15-12. Vähän nostaa kilpailuhenkisyys taas päätään...

6. marraskuuta. Sunnuntai-ilta. Pomolta jo lokakuun alussa tullut viesti: apurahahakemus, viimeinen jättöpäivä 15.11! Vielähän tässä ehtii. Ja taas kerran kirjoittelemaan tutkimussuunnitelmaa, perusteluja, pyytämään suosituksia, päivittämään ansioluetteloa ja vaikka mitä vielä. Tylsää hommaa, vaikeaa ja hidasta, mutta tutkimussuunnitelman päivittäminen säännöllisesti tekee kyllä hyvää. Kunpa ei taas olisi jättänyt asiaa niin viime tippaan, että pitää kirjoittaa yöllä ja väsyneenä. Mutta eipä sitä tunnu virheistään oppivan... Tuleekohan tästä väitöskirjasta oikeesti joskus jotain?

18. marraskuuta. Kämpillä, keittiössä. Äitiltä saatu piparkakkutaikinan ohje vieressä, kämppikseltä lainattu sähkövatkain hyrrää ja tekijä hyräilee Ketun joululaulua. Mitä ihmettä, neilikkaa tulee puolitoista ruokalusikallista! Sehän on ihan älyttömästi! Valmiin taikinan tuoksu on ihana ja makukin kohdallaan. Sitten vaan jääkaappiin maustumaan. Lauantai-iltana leivotaan porukalla pipareita ja juodaan glögiä. Kyllä joulunodotuksen saa jo aloittaa!

22. syyskuuta. Fysiologian praksi. Puhalla puhalla! Täysillä! Ja nyt hengitä sisään kunnolla! Tuntuu siltä kuin olisi töissä. Mutta ei, tällä kertaa opetellaan hengityksen fysiologiaa ihan koulun puolella ja testataan sitten sen periaatteita menetelmillä, jotka on miulle niin kovin tuttuja. Toisin kuin töissä, on hauska nähdä terveitten nuorten ihmisten spirometriakäyriä. Eikä tartte kauheasti huolehtia että kukaan pyörtyy puhaltaessa. Ja mistäs se spirometriakäyrän muoto nyt kertoikaan... Oon ihan innoissani prakseissa, tästä mie tajuan jotain. Jes.

Mikä tahansa tiistai syksyn aikana, klo 12.15 eteenpäin. Jaahas, immunologian seminaari. Hip hei. Miten niin mielenkiintoisesta aiheesta voikaan saada niin käsittämättömän tylsää ja hankalaa?? Selviytymiskeinoista paras: istu luokan reunassa, pidä hiukset auki ja vedä mp3:n toinen kuuloke paidan sisältä seinänpuoleiseen korvaan. Kuuntele kirjaimellisesti puolella korvalla opettajan höpötyksiä, piirtele vihkoon ajatuksenvirtaa ja yritä olla naputtamatta rytmiä pöydän pintaan. Pitkät kolme tuntia vieläkin, mutta vähän helpompi kestää.

Mikä tahansa ilta tällä viikolla. Kalenterin selailua loppusyksyn osalta, eikä hyvältä näytä. Koulu loppuu 15.12 ja sitä ennen on kolme loppukoetta, reippaasti pienempiä kokeita (nytkin pitäisi itse asiassa lukea vitamiineista maanantaiseen biokemman kokeeseen) ja ties mitä esitelmien pitoja yms. Ihan parasta on se, että Tiina, Sanna-Orvokki ja Katri on tulossa käymään joulukuun alussa, mutta seuraavan viikon immunologian loppukokeessa ei välttämättä kauheesti naurata. Nyt pitäisi vihdoin löytää kunnon draivi ja opiskella ihan sata lasissa. Jotenkin vähän epäilyttää...

18. lokakuuta. Illalla kotona. Molemmat synttärilahjat, jotka tänä vuonna posti toi, tulivat päivän etuajassa. Kiitos Sanna-Orvokki ja Katri kirjasta "Eesti ja eestlaset võrdlevas perspektiivis. Kultuuridevahelisi uurimusi 20. sajandi lõpust." (vapaasti ja huonosti käännettynä: Viro ja virolaiset vertailevassa näkökulmassa. Kulttuurienvälisiä tutkimuksia 20. vuosisadan lopusta). En tiedä enkä tiedä haluankokaan tietää mistä ihmeestä tytöt on tään kirjan repäisseet... :) Ja ei, en oo vielä edes yrittänyt lukea. Lisäksi, kiitos Sannalle hienoista anatomisista jääkaappimagneeteista! Oon aina halunnut pääkalloja ja kylkiluita jääkaapin oveen. :D

13. syyskuuta. Mikrobilsan praksi. "Ja näin tehdään gram- värjäys bakteereille!" Jos mitään muuta ei jää käteen mikrobilsasta nyt syksyltä niin ainakin gram-värjäys on hallussa. Melkein joka viikko vähintään värjäys tai pari. Ja joka kerta sotketaan pöydät niillä pinttyvillä väreillä ja odotellaan kärsimättömästi slaidien kuivumista. Lopputulos: "no kyllä siellä jotain on, mutta ei miulla oo aavistustakaan mitä. Jotain liilaa." Luojan kiitos labrahenkilökunta on sairaaloissa ihan erikseen.

1. lokakuuta. Sain uuden kämppiksen! Helin kanssa eläminen on ollut helppoa ja mukavaa. Ja on tosi mahtavaa että kämppis ei ole samalla vuosikurssilla! Viime vuonna tuntui melkein kuin olisi naimisissa Eevan kanssa. Paitsi että avioparit ei yleensä käy samassa paikassa töissä. Bonuksina uuden kämppiksen sähkövatkain, monitoimikone ja ompelukone, joita saa lainata! Jee jee.

29. lokakuuta. Kansallispuistossa lähellä Vihtiä. Ilma oli ihana, aurinkoinen ja raikas. Metsä oli vielä ihanampi, ruskan sävyissä niin kaunis ja rauhoittava. Järven rannalla makkaraa paistellessa ei paljon tullut mietittyä tulevia tai menneitä. Kansallispuistoretken ja koko mökkiviikonlopun kruunasi tietysti seura; vanhat rakkaat biologikaverit ja uutena hurmurina pikkuinen Otso (8kk).

31. lokakuuta. Kirjakauppa Rahva Raamat. Löysin englanninkieliseltä osastolta Neil Gaimanin kootut kertomukset ja runot, kokoelma on nimeltään Smoke and Mirrors. Paras kirja pitkään, pitkään aikaan. Sain sen luettua loppuun eilen illalla ja monet kertomuksista jäi kyllä päähän pyörimään. Lainaus kirjan esipuheesta (joka suuresti innoitti minua myös tähän blogipostaukseen): "A few of the stories were written to amuse myself or, more precisely, to get an idea or an image out of my head and pinned safely down on paper; which is as a good reason for writing as I know: releasing demons, letting them fly." Oman kirjoitteluni kohdalla ei voi mistään demoneista puhua, mutta oon tosi tyytyväinen että sain napattua pieniä hetkiä syksystä ja kiinnitettyä ne paperille. :)

Ah, Berliini. Siitä tulikin yksi suosikkikaupungeista ihan kertaheitolla. Paikka, johon pitää ehdottomasti palata, ja mieluummin ajan kanssa (viikoksi vähintään). Kävimme siis Tiinan kanssa moikkaamassa hyvää ystäväämme Katria. Onni on paikallisopas joka puhuu kieltä täydellisesti ja jonka kämppään mahtuu yöksi! :)

Nukuin yllättävän hyvin karvalankamatolla, jonka päällä oli ohut villaviltti. Lakanana oli kuminauhareunainen lakana, joka veti viltin ihan myttyyn. Ja peittona järjettömän iso ja paksu untuvatäkki, joka ei mahtunut kunnolla pussilakanaan. Tuloksena oli epämääräinen ja suht pehmeä kasa, johon möngin (tai oikeastaan kaaduin) nukkumaan. Hyvät yöunet johtuivat varmasti osakseen aktiivisista päivistä ja illoista, jotka venähtivät vähän pitkiksi… :)

Mitä kaikkea jaksaa kirjoittaa ja kertoa… Torstaina mentiin museoon. Tietenkin. Historianopiskelijan kanssa tämä on täysin väistämätöntä, ja oon itse asiassa yllättynyt että selvittiin vain yhdellä museolla (reissu kesti kuitenkin kolme ja puoli päivää). Kaiken lisäksi DDR-museo oli tosi kiva. Kaikkea sai kosketella, räplätä, vanhan Trabantin kyytiin sai kiivetä (jumankauta miten pieni auto!! Polvet suussa on varmaan ollut kiva polkea pedaaleja…) ja yhdessä nurkassa pyöri Nukkumatti-video! :D Tottakai myös Stasia, kylmää sotaa, valtasuhteita yms. oli käsitelty, mutta virkistävän suuri osa näyttelystä kertoi itä-saksalaisten jokapäiväisestä elämästä, muodista, asumisesta ja semmosesta.




Tiina Trabissa




Nukkumatti-käsinukke!! Oi lapsuuden nostalgiaa.

Torstaina käytiin myös kävelemässä East Side Gallery, eli vielä pystyssä oleva pätkä Berliinin muuria. Se oli paljon pidempi kuin luulin, n. puoltoista kilsaa. Hienoja maalauksia, alla muutama esimerkki.









Torstai-iltana oli sitten vuorossa alternative pub crawl, jossa päädyttiin juomaan absinttia, seuraamaan pingismatsia, tanssimaan Rammsteinia ja ihastelemaan yhen baarin kattoon kankailla tehtyä kukkaniittyä (siellä oli myös sieniä ja Maija Mehiläinen-lamppuja...). Tutustuttiin myös kahteen tosi mukavaan aussipoikaan, Tomiin ja Lukeen, joitten kanssa päädyttiin istumaan iltaa myös lauantai-iltana. Kotiin selvittiin joskus kolmen aikoihin ehkä, matkalla vedettiin erinomaiset rullakebapit. Nam. :P

Perjantaina kierreltiin kaupunkia ja käytiin kaikki pakollisimmat nähtävyydet, Brandenburgin portti ja juutalaisten muistomerkki yms. Käytiin myös kattelemassa kaupunkia yläilmoista, jonkun korkean rakennuksen 26 kerroksesta (tosi tarkat ja hienot selitykset taas… Ei oikein jääny paikkojen nimet mieleen). Seurattiin myös vuotuisia Berliinin paloasemien välisiä skaboja (raatimme antaa erityismaininnan palomiehille, jotka olivat pukemassa suojavarusteita päälleen kisapaikan vieressä). Illalla käytiin sushilla ja luomumarketissa ihastelemassa sen valikoimaa.







Juutalaisten muistomerkin uumenissa.

Katri asuu entisen Itä-Berliinin puolella, suht lähellä Alexanderplatzia. Niinpä oltiinkin käytännössä koko aika itäpuolella kaupunkia. En tiedä onko länsipuoli miten erilainen, mutta minuu ainakin kovasti viehätti kaupungin vähän rosoinen ja hiomaton ilme. Tunnelma oli rento ja välitön, mutta silti esim. julkinen liikenne toimi saksalaisella täsmällisyydellä. Erinomainen yhdistelmä! Ja hintataso on eurooppalaiseksi suurkaupungiksi häkellyttävän alhainen. Paljon halvempaa kuin Suomessa, vähän kalliimpaa kuin Tartossa.

Lauantaina shoppailtiin, seurattiin mielenosoitusta (vaalit tulossa) ja käveltiin keskustassa. Käytiin ihanassa kirjakaupassa, jonka englanninkielinen osasto oli kaksikerroksinen (juhlaa!) ja ihan mahtavassa suklaakaupassa, jossa oli mm. yli metrin korkuinen suklainen nalle, jota varsinkin Tiina arvosti kovasti. :)

Päivä oli ihanan lämmin, semmoset 20 astetta ja ilta oli ihan kesäinen. Mentiinkin sitten drinkeille aussipoikien ja Katrin ranskalaisen työkaverin Elodien kanssa. Ravintoloiden pöydät oli nostettu kaduille ja täysikuu loisti televisiotornin vieressä. Kaunista (kuten voitte itse todeta. Hyvällä kameralla ja kuvaajalla kokonaisuus ois ollut vielä onnistuneempi).











Ekoilla drinkeillä. Vasemmalta Elodie, Katri, Tiina, Luke, Tom ja mie.

Loppuillasta jatkettiin vielä toiseen drinksubaariin, Bahamakseen, jossa oli hiekkaa laittioilla ja muutenkin trooppinen sisustus. Oli kivaa tassutella hiekalla paljain varpain. :)

Oltiin siististi jo yhden jälkeen kotona ja aamulla olikin edessä matkan kuin matkan ärsyttävin osuus: pakkaus. En vaan tykkää, en niin yhtään. Mutta palkintona tavaroitten kasaan saamisesta oli brunssi Datsassa, venäläisessä ravintolassa, jossa oli niin itkettävän hyvää ruokaa, että se pysyy kyllä mielessä pitkään. Ihan mieletön zakuska-pöytä. Ei tarvinnut seuraavan kerran syödäkään kuin Riian lentokentällä kaheksalta illalla. Ja lentokentällä oottelu, joka on yleensä ihan kauheen tylsää, lievittyi hyvin kun törmäsin Merjaan, joka oli lentämässä samalla lennolla Riikaan ja siitä sitten Helsinkiin. Maailma on pieni. :)

Viime viikko menikin sitten ihanan matkan jälkeen aika ärrinmurrin fiiliksissä. Todellisuuteen palaaminen on niin tylsää kun on päässyt viipottamaan vierailla mailla hauskaa pitäen… Mutta nyt ollaan jo aika normitunnelmissa. Koulukin on oikeesti alkamassa, ekat välikokeet on ihan nurkan takana.

Mutta olipahan reissu. Suosittelen kyllä Berliiniä kaikille. Ihmiset puhuu hyvää englantia, kaupunki on valtava ja tosi hieno mesta. Ruoka on hyvää ja tekemistä riittää. Ja mikä tärkeintä, tunnelma oli tosi rento. Me likes. :)

Viikko opiskelua takana joten taitaa olla pikkuhiljaa päivityksen paikka. Mistä sitä kirjoittaisi?
Kurssikavereista, joiden kanssa on istuskeltu jo neljä iltaa vaihtelevalla kokoonpanolla ja vaihtelevissa paikoissa? Ekoista, vähän rennommista viikoista otetaan nyt kaikki ilo irti, loppusyksystä ei tällaiseen luksukseen pysty.
Kursseista, jotka vaikuttaa paljon mielenkiintoisemmilta kuin viime syksyn biofysiikat ja kemiat?
Opettajista ja proffista, jotka on toistaiseksi olleet kaikki tosi mukavan, reilun ja selkeän oloisia ja puhuneet hyvää englantia?
Pitkistä yö- ja päiväunista ja siitä miten olo alkaa normalisoitua pikkuhiljaa?
Ekasta kemman kokeesta joka on huomenna ja johon piti TAAS opetella kaikkien aminohappojen rakennekaavat ulkoa?
Siitä, miten kiva oli löytää kotitalon aulasta laatikollinen omppuja ja kehotus syödä niitä niin paljon kuin haluaa?
Uuden kämpiksen ettimisestä, kun nykyinen muuttaa yksin asumaan lokakuun alussa?
Taka-alalla kaihertavasta pienestä syyllisyyden tunteesta kun en ole vapaista illoista huolimatta saanut töitä tehtyä?
Ensi viikon Berliinin matkasta, jota oon oottanut koko kesän?

Hmm, ehkäpä tämä lista riitti kirjoitukseksi tällä kertaa. On hienoa olla takaisin Tartossa. Tulkaa rakkaat käymään kun ehditte!